Selvennetäänpä tätä pääministerimme rahojenliikuttelu- ja kytköskuviota hieman. Juttuhan nyt on siis niin, että pääministerimme, Mari Kiviniemi, on saanut merkittävästi vaalirahoitusta Huomisen Suomi ry:tä (n 87 % koko budjetista). Näihin uutisiinhan olemme jo tottuneet. Ei tässä vielä kaikki! Luepa seuraavat kappaleet, niin olet taas paljon viisaampi, mutta lisäksi sinulla on kivi(niemi)stävä päänsärky. Aiheesta ovat kirjoittaneet myös lukuisat lehdet, esimerkiksi Voima on näistä yksi. Keskustan pää-äänenkannattajan Suomenmaan mukaan Mari Kiviniemen eduskuntavaalirahoituksessa kaikki kunnossa. Tarkastellaanpa hieman.

Pääminkkisterimme Mari Kiviniemen eduskuntavaalikampanja maksoi noin 66.000 euroa. Tästä 57.350 euroa hän on siis saanut Huomisen Suomi ry:ltä (eri Huomisen Suomi ry, johon liitetään ulkoministerin vaalirahasekoiluja), esim. Iltasanomat. Kuinka omaperäistä. Kuinka sattuikaan, että Kiviniemi on itse myös kyseisen yhdistyksen rahastonhoitaja. Kauppalehden juttu aiheesta. Samassa yhdistyksessä häärii puheenjohtajana Päivi Monota-Minkkiä, joka on toiminut myös Kiviniemen vaalipäällikkönä. Tästä on kertonut esimerkiksi Kaleva. Nomen est omen, Monota-Minkkiä on myös (toiminut) viestintäjohtaja(na) Suomen Turkiseläinten Kiduttajain Liitossa. Suomen Turkiseläinten Kiduttajain Liitto taasen on antanut tukea Huomisen Suomi ry:lle, ja ostanut mainospalveluita Snell Louhivuori Tallqvist Oy:ltä. Esimerkiksi tässä Aamulehden jutussa on aiheesta. Mitä se tähän nyt liittyy? No. Snell Louhivuori Tallqvist Oy:n ainut omistaja, toimitusjohtaja sekä hallituksen puheenjohtaja on Juha Louhivuori, Mari Kiviniemen aviomies.

Eli, summa summarum, Suomen Turkiseläinten Kiduttajain Liitto on tukenut Huomisen Suomi ry:tä, joka taas on tukenut Mari Kiviniemeä tämän vaalikampanjassa 57.350 eurolla. STKL on myös maksanut palkkaa viestintäjohtajan tehtävästä Päivi Monota-Minkkiä:lle, joka taas on ollut Kiviniemen vaalipäällikkö. STKL on lisäksi maksanut mainospalveluista SLT Oy:lle, jonka tuotot menevät Juha Louhivuorelle, ja sitä kautta Kiviniemen perheelle. Huomisen Suomi ry:n puheenjohtaja on samainen Monota-Minkkiä, ja rahastonhoitaja taasen pääminkkisteri Kiviniemi. Ainiin, jätinkö mainitsematta, etä Iltalehden mukaan Kiviniemen aviomiehen yritys on rikkonut kirjanpitolakia ja jättänyt ilmoittamatta patentti- ja rekisterihallitukselle tilinpäätöstietonsa usealta vuodelta. Linkki Iltalehden uutiseen.